PENTUJA
Pentuja odotettavissa alkukeväästä 2012!
Pennun ostaminen tuo mukanaan suuren vastuun ja päätöksen tulee olla tarkkaan harkittu ja koko perheen yhteinen. Rodun valinta voi olla vaikeaa sillä tarjonta on laaja. Ennen yhteydenottoasi toivon, että olet tutustunut valitsemaasi rotuun. Tietoa löytyy runsaasti. Ajatuksistani kasvattajana voit lukea sivuiltani. Tutustu myös HETI ry:n Koiran osto-oppaaseen. Jos vielä kaiken tämän jälkeen olet varma, että haluat juuri Monokuro-shiban, olet tervetullut tutustumaan minuun ja koiriini sekä keskustelemaan asiasta tarkemmin.
Kasvatukseni ollessa pienimuotoista ja kotioloissa tapahtuvaa, en valitettavasti pysty vastaanottamaan kaikkia halukkaita rotuun tutustujia kotiimme, joten suosittelen vielä rotuvalintaa miettiviä ottamaan yhteyttä Suomen Shiba yhdistykseen ja osallistumaan esimerkiksi oman paikkakuntansa yhteislenkkeihin. Näin rodusta saa kattavamman kuvan ja rodun harrastajilta voi kysellä kokemuksia elämästä shibojen kanssa.
Myyn pennut vain perheenjäseniksi harrastaviin ja ennen kaikkea rakastaviin koteihin. Uusiin koteihinsa pennut lähtevät rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina ja tunnistusmerkittyinä (mikrosiru). Uudet omistajat saavat mukaansa kirjoittamani pentuoppaan, jossa on tietoa niin rodusta kuin pennun hoidosta sekä "pentupaketin", jossa on ruokaa, leluja ja tutun tuoksuinen viltti. Pyrin auttamaan ja tukemaan kasvattieni omistajia koko koiran elämän ajan.
Etsin ensisijaisesti koteja, joihin voin sijoittaa lupaavia shiban alkuja. Sijoitusperheeksi suostuminen saattaa hirvittää, varsinkin jos aikaisemmat kokemukset ovat huonoja tai jos asiasta ei ole perillä. Sijoituskoiran ottaminen on kuitenkin hyvä keino saada kasvattajan parhaaksi arvioima pentu tai esimerkiksi tuontikoira. Sijoittaminen voi parhaimmillaan tarjota myös yllättäviä etuja, kuten uusia ystäviä ja mielenkiintoisia kokemuksia! Jos asia kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!








