YLEISTÄ JALOSTUKSESTA

Jokainen koirarotu on jalostettu omaan tehtäväänsä. Nämä tehtävät poikkeavat kovasti toisistaan sen mukaan mistä rodusta ja roturyhmästä on kyse. Niin paimenkoirien, seurakoirien kuin erilaisten metsästyskoirien kasvatuksessa pyritään tuomaan esiin sellaisia luonteenpiirteitä ja rakenteellisia ominaisuuksia, jotka edesauttavat käyttötarpeen toteutumista ja joita koiralla toivotaan olevan. Joissain koiraroduissa käyttölinjat ja näyttelylinjat ovat valitettavasti eriytyneet omanlaisikseen.

Kasvattajan on työssään lähdettävä liikkeelle ominaisuuksien säilyttämisestä mahdollisimman tarkoituksenmukaisina kuitenkaan tekemättä sitä koiran terveyden kustannuksella. Edistymistä kasvatustyössä tapahtuu, kun jälkeläiset ovat vanhempiaan parempia.

Seurakoiriksi jalostetut rodut ovat usein mukautuvaisia ja tulevat isossakin koiralaumassa mainiosti toimeen. Ne eivät voi olla herkästi dominoivia, riistaviettisiä tai yhteistyöhaluttomia oman tiensä kulkijoita. Silloin niiltä puuttuisi jotain seurakoiralle luonteenomaista. Ajokoirilla taas on aivan erilaiset lähtökohdat, kuten myös vahtikoirilla tai vaikkapa noutajilla.

Juuri näitä erilaisia piirteitä pyritään säilyttämään ja parantamaan jalostuksessa, silloin kun kasvatustyön periaatteet pysyvät rodunomaisten käyttöominaisuuksien ja rotumääritelmän rajoissa, eikä pääasialliseksi perusteeksi nouse näyttävyys, pelkkä kilpailuissa menestyminen tai liikaa joiltain ominaisuuksiltaan korostunut luonne tai rakenne. Hyvä kasvattaja pitää mielessään koiran alkuperäisen tarkoituksen ja yleisellä tasolla jalostuksen kauaskantoiset vaikutukset sekä omat tavoitteensa.

Rotumääritelmä on hyvin löyhä määrittelijä ja monella tavalla tulkittavissa. Tämä osaltaan mahdollistaa rodun sisäiset eroavaisuudet ulkonäössä, luonteessa ja käyttöominaisuuksissa. Rodun sisällä esiintyvää kirjoa ei kannata automaattisesti tulkita huonoksi asiaksi. Jokaisella on oma ihanteensa ja toisaalta geneettisesti heterogeeninen joukko lisää rodun elinvoimaa. Tarkoitus ei siis ole jalostaa koirista toistensa kopioita.

Koska shibaa pidetään alkukantaisena ja se onkin yksi Japanin alkuperäisistä omista roduista, olisi mielestäni hyvin tärkeää pyrkiä myös säilyttämään rodun erityispiirteet alkuperäisen kaltaisina. Mikäli shiboja aletaan kasvattaa pois alkuperäisestä, enemmän seurakoiramaisuutta kohti, ei shiba enää mielestäni ole shiba. Tämä on tietenkin vain yksi ajatusmalli ja kaikilla kasvattajilla on omat päämääränsä.

Olen sitä mieltä, että koirassa kasvatetaan ensisijaisesti luonnetta, sillä todellisuudessa joudumme elämään, emme suinkaan kauniin ulkonäön tai vitriinissä seisovien palkintojen, vaan juuri luonteen kanssa. Ulkonäkö, tai oikeastaan terve ruumis tulee hyvänä kakkosena terveen ja tasapainoisen mielen jälkeen. Nämä kaksi seikkaa tukevat toinen toisiaan ja ovat kokonaisvaltaisesti hyvinvoivan koiran elämän kulmakiviä. Ilman jompaa kumpaa koira ja sen perhe joutuvat turhaan kärsimään.

Luonne on siis se ominaisuus, jonka kohdalla ei kasvatustyössä tule missään tapauksessa joustaa. Suurin karhunpalvelus, jonka voi itselleen ja koko rodulle tehdä, on käyttää jalostukseen arkoja, aggressiivisia tai jotenkin muuten arvaamattomia ja hankalia koiria. Ongelmallinen koira ei missään tapauksessa myöskään paranna rodun yleistä tasoa tai kuvaa. Yksilötasolla koira ja sen omistaja kärsivät.

Luonteen ohella terveys on asia, joka vaikuttaa suuressa määrin niin koiran kuin omistajansakin elämään. Kiinnitän huomiota kasvattieni terveyteen esimerkiksi mahdollisten allergioiden tai kroonisten sairauksien tunnistamiseksi. Lisäksi edellytän kasvattieni omistajilta koiriensa tutkituttamista polvien, silmien ja lonkkien osalta viimeistään parin (aikaisintaan yhden) vuoden iässä. Tutkimusten kustannukset korvataan ostajalle pennun hinnassa.

Vaikka shibaa pidetään terveenä rotuna, tämä ei tarkoita, että koira säästyisi koko elämänsä sairastelematta. Kukaan ei voi taata kasvatilleen täysin tervettä elämää. Jokainen koiranomistaja joutuu valmistautumaan siihen, että eläinlääkäri ei välttämättä jää täysin tuntemattomaksi. Kaikkeen kannattaa siis varautua.

Sen lisäksi, että kasvattamisessa on kyse terveiden ja hyvinvoivien pentujen maailmaan saattamisesta, on pelissä myös paljon suuremmat panokset. Järkevällä kasvatustyöllä voi vaikuttaa positiivisesti koko rodun kantaan, esim. geenipoolin lajentumiseen sekä perinnöllisten sairauksien kitkemiseen. Valitettavasti harkitsemattomalla ja välinpitämättömällä jalostuksella aikaansaa vain päinvastaisia tuloksia.

Suomessa shibakanta on suppea ja siksi geeniperimän kaventumista voi pitää ongelmana. Tilannetta yritetään korjata muun muassa tuontikoirien avulla. Ulkomailta tuotavien koirien jalostusarvo ei kuitenkaan aina ole yksiselitteinen, sillä niiden taustojen tunteminen on yleensä mahdotonta. Yhtäkään koirarotua ei voi julistaa "puhtaaksi" sairauksista, jokaisessa rodussa esiintyy niitä.

Tällä hetkellä shiboilla esiintyy Suomessa joitakin polvi- ja lonkkavikoja sekä muutamia allergia-tapauksia. Tarkkoja lukuja polvien ja lonkkien osalta on mahdotonta tietää, sillä jalostukseenkaan käytettäviä shiboja ei ole pakko tutkia, vaikka sitä suositellaankin. Myös kotikoirien tutkimusten arvo on huomioitava. Niiden avulla on mahdollista saada tietoa koko kannan tilanteesta. Vaikka shiba pienenä ja kevyenä koirana ei todennäköisimmin kärsi lievästä polvi- tai lonkkaviasta, on status hyvä tietää järkevien jalostusvalintojen tueksi. Ilmoitetut tulokset löytyvät Kennelliiton jalostustietokannasta, KoiraNetistä, josta niitä on helppoa seurata.