13.03.2011
Surullisia uutisia
Suuri suru kohtasi perhettämme kun jouduimme sanomaan hyvästit yhdelle pennuista.
Sirun ja Fujin pennuista pienin, Samurai eli "Jämä" joututtiin lopettamaan kahdeksan päivän ikäisenä, kun sen vointi ei mittavista yrityksistä huolimatta alkanut parantua. Vielä viikon ikään mennessä sen paino oli noussut 165 grammasta 250 grammaan, vaikka syöminen oli hankalaa ja pentu täysin autettavissa sen suhteen. Jaksoimme toivoa parasta vaikka kokoeroa sisaruksiin alkoi olla jo yli puoli kiloa ja Samurai tarvitsi kahden tunnin välein syöttöapua. Lisäksi se sai nesteitä niskanahan alle ja kerran päivässä antibioottia, myöskin injektiona. Lisämaitoa sille annettiin muutamina ensimmäisinä päivänä, jotta se ei kuivuisi täysin, sillä imeminen oli heikkoa.
Sekä emon maito että lisämaito lakkasivat maistumasta maanantaina 7.3. ja tiistaina, Samurain Siru-äidin syntymäpäivänä, menimme taas eläinlääkärille huomattavasti heikommin toivein voinnin romahtamisen ja painon laskun vuoksi. Tuomio oli melko yksiselitteinen. Sydämen oikealta puolelta kuului selkeä sivuääni ja sykkeessä tuli ajoittain noin puolen minuutin kestoisia bradykardisia jaksoja. Eläinlääkäri ehdotti varovasti samaa, minkä tiesin jo tapahtuvaksi, olimme tulleet Samurain viimeiselle matkalle.
Samurai sai rauhoittavan lääkkeen lihakseen ja pitäessäni sitä kämmenilläni, se nukahti tutussa tuoksussa syvään uneen. Tämän jälkeen eläinlääkäri injektoi kuolettavan määrän nukutuslääkettä pennun vatsaonteloon. Kuunnellessani pennun viimeisiä huokauksia ja seuratessani sen vaipumista yhä syvempään uneen, odottaessani sen sydämen pysähtymistä, aika tuntui kuluvan liian hitaasti ja kuitenkin yhteiset hetkemme päättyivät liian nopeasti. Lopulta eläinlääkäri totesi pennun nukkuneen pois.
Samurain ruumis toimitettiin Eviraan patologin tutkittavasti, jotta kuolinsyy saataisiin selville, mikäli se on selvitettävissä. Ilmoitan tuloksista myöhemmin kippura.comin uutisissa.
Suuret kiitokset kaikille meitä tämän surun keskellä tukeneille ihmisille, Samurain lyhyttä elämää seuranneille sekä tietenkin rakkaille jäljelle jääneille Samurain sisaruksille, joita ilman toipuminen olisi varmasti paljon hitaampaa ja tuskallisempaa. Pennun menetys on koskettanut meitä kaikkia tavalla, jota en ikinä olisi voinut kuvitella. Samurai on aina sydämissämme ja ajatuksissamme.








