22.01.2012
Valkoinen shiba (M. Kohaku) VSP Kajaanissa!
Sumo eli Monokuro Kohaku kohautti nappaamalla VSP-sijoituksen ja CACIBin Kajaanin kansainvälisessä näyttelyssä 15.1.2012!
Sumolle rapsahit vuoden ensimmäinen näyttelymenestys kasvateistani ja omistamistani koirista tuomari Paavo Mattilan valitessa Sumon VSP:ksi Kajaanissa. Mattila kirjoitti Sumosta näin: "Kaunis uros jolla hyvät mittasuhteet. Hyvänmallinen pää, kauniit korvat. Sopusuhtainen runko, erittäin hyvät raajat, hyvä ylälinja. Hyvälaatuinen turkki, kaunis häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös."
Samalla Sumon tulos avasi mielenkiintoisen keskustelun valkoisesta väristä ja sen nykytilanteesta niin rodun alkuperämaassa kuin muuallakin maailmassa. Kiivasta väittelyä on käyty eri forumeilla ja facebookissa. Mielestäni tämä on vain hyvästä ja joitain asioita on joskus hyvä hiukan kyseenalaistaa, sillä valkoinen väri shiballa ei liity mihinkään perinnölliseen sairauteen eikä sillä pitäisi olla muutenkaan koiran elämän kannalta merkitystä. Syyt siihen, miksi valkoista väriä ei Japanissa hyväksytä muiden veroiseksi, ovat hämärän peitossa, mutta erilaisia teorioita löytyy. Joka tapauksessa onnea Ninnille ja ihanalle Sumolle, joka on pystinsä ja ruusukkeensa sekä huikean hyvän arvostelunsa ansainnut!








