kippura.com

ROTUESITTELY

"Power Can Be Held In the Smallest of Things" - Taru Sormusten Herrasta (The Lord of the Rings) -

Muutamien faktojen lisäksi kerron kokemuksiani shiboista. Ensimmäinen oma koiramme, Tikru, on siivittänyt tietämme tämän rodun maailmaan. Hitaasti, mutta varmasti on tietoa kertynyt lisää niin kokemuksen kuin ahkeran opiskelunkin kautta. Haluan tähdentää, että kaiken kattavaa esittelyä ei tästä, kuten mistään muustakaan rodusta, voi tehdä ja kokemuksen karttuessa opimme kaikki aina uutta. Toivon silti, että alalinkkien luonnehdinnoista on tiedonjanoisille apua ja iloa.

Shiba on Japanin alkuperäisistä roduista pienin ja kotimaassaan myös suosituin. Se kuuluu FCI:n määritelmän mukaisesti ryhmään 5, johon kuuluvat pystykorvat ja alkukantaiset tyypit. Shibojen virallinen rotujärjestö on Suomen Seurakoirayhdistys ja niillä on myös oma, vuonna 2007 perustettu rotua harrastava yhdistys, Suomen Shiba ry. Sitä ennen shibat kuuluivat akitojen kanssa samaan yhdistykseen, Akita & Shiba ry:hyn.

Shibat ovat kooltaan noin 8-10 kiloisia ja hieman korkeuttaan pidempiä (10:11). Korkeutta uroksella saa olla 40 cm (± 1,5 cm) ja nartulla 37 cm (± 1,5 cm). Vaikka shiba on käytännöllisen kokoinen, kylmänkestoltaan Suomen oloihin sopiva ja vaikuttaa päällisin puolin ihanteelliselta rodulta, on kanta täällä vielä suhteellisen pieni ja uusi koiran ostaja voi joutua odottamaan kauan omaa pentuaan.

Rodun miellyttävimpiä puolia ovat kaunis ja viehättävä ulkomuoto sekä sen helppohoitoisuus.

Mielenkiintoisiin ja verrattaen myös haasteellisempiin puoliin taas lukeutuu ehdottomasti shiban luonne kokonaisuudessaan.

Nämä seuraavat sanat on tarkoitettu antamaan lohtua erityisesti uusille shiban omistajille.

Kun ensimmäinen shiba astui elämäämme, ei se koskaan enää palautunut entisille raiteilleen. Kun ensimmäinen tuli, tuli pian toinenkin. Ja hyvä näin.

Paljon olen kironnut ja niellyt kiukkua. Olen oppinut ja toisaalta olen kokenut myös loputtomalta tuntuvan määrän takaiskuja. Olen aloittanut aina uudestaan pohjalta uusin kokemuksin ja pikkuhiljaa noussut sieltä. Olen vähintäänkin huomannut, etten edes minä ole täydellinen. En osannutkaan niin paljon kuin kuvittelin eikä kirjoista aina ollut apua. Joskus olen ollut vain maalaisjärjen varassa.

Suurin kiitos kuuluu koirilleni, jotka kaikesta huolimatta jaksavat katsoa minua päivästä toiseen yhtä iloinen ilme kasvoillaan, koskaan menettämättä toivoaan suhteeni. En ikinä vaihtaisi shiba-täyteistä eläämäni takaisin shibattomaan.

Shibat eivät ainoastaan tulleet meidän perheeseen. Meistä tuli shibaperhe.